|
Kuukauden kuva |
|
|
|
Joulukuu 2008 |
||
|
|
| Joulukuun kuvassa on yksi harvoista
aurinkoisista joulukuun päivistä. Yleensä on vain harmaata ja sumua.
Voisi jopa sanoa, että pilvet ovat melkein maassa asti ja ainakin
kilometrin paksuisena kerroksena.
Olen nyt laittanut kuvia sivuilleni neljän vuoden ajan joka kuukausi ja jotenkin tuntuu siltä, että tämä alkaisi käydä jo taakaksi. Uusi kuukausi tuntuu tulevan aina ihan liian nopeasti. Saattaa olla, että pidän välivuoden tai sitten keksin jotakin muuta. Katsotaan sitten ensi vuonna - eli vajaan kuukauden päästä. Tämän vuoden teemana ovat olleet mielenkiintoiset keksinnöt ja varsinkin se, kuka on mitäkin keksinyt. Yritin keksiä uuden aiheen joka kuukausi, mutta se ei oikein onnistunut. Minua varmaan auttaisi, jos lähettäisitte omia kysymyksiänne siitä, kuka mitäkin on keksinyt. Yritän sitten selvitellä. Alkuvuodesta on esitelty erilaisia jokapäiväiseen elämään liittyviä keksintöjä. Polkupyörän, puhelimen, hammasharjan- ja tahnan sekä hakaneulan, kuulakärkikynän ja kameran jälkeen oli esittelyvuorossa tavallinen läpinäkyvä teippi. Nyt pidetään taas taukoa, koska uusia hyviä keksintöideoita ei niin vaan helposti löydä.
|
|
|
|
Tammikuu 2005, komeetta Machholz, joka ei näkynyt kovin hyvin paljain silmin. |
|
Helmikuu 2005, hevosia Vantaanjoen rannalla Hyvinkäällä. |
|
Maaliskuu 2005, lähes kaiken hyydyttävää talven kylmyyttä. |
|
Huhtikuu 2005, koivun ensilehdet huhtikuussa, mutta ei kylläkään tänä vuonna. |
|
Toukokuu 2005, punarinta vierailee keväisin ja syksyisin usein kotipihoillakin. |
|
Kesäkuu 2005, orava on vikkelä otus. Lisäkuvassa on kesän tuntua. |
|
Heinäkuu 2005, lokkeja vartiossa. Lisäkuvassa vartioitavana lokinpoikaset. |
|
Elokuu 2005, karviaiset hallan vaarassa. Lisäkuvassa muurahainen mettä imemässä. |
|
Syyskuu 2005, omenat ovat terveellisiä. Lisäkuvassa lentokoneita iltataivaalla. |
|
Lokakuu 2005, Sorvarinpensaan kukkia. Lisäkuvassa keltainen lehtimatto. |
|
Marraskuu 2005, ensilumi kotipihalla. Lisäkuvassa vähän epäterävä Mars. |
|
Joulukuu 2005, kunnon lumimyräkkä. Lisäkuvassa lumimyrskyä seuraavana päivänä. |
|
|
|
Tammikuu 2006, aurinkoinen aamu. Lisäkuvassa paljonkin epäterävä Saturnus. |
|
Helmikuu 2006, lunta riittää. Lisäkuvassa Kuu ja Mars samassa kuvassa.. |
|
Maaliskuu 2006, helmikuun lämpöä. Lisäkuvassa iltatunnelmaa Teneriffalla. |
|
Huhtikuu 2006, tippuvat räystäät. Lisäkuvassa nuori miehen alku. |
|
Toukokuu 2006, uudet koivun lehdet. Lisäkuvassa kylmää pelkäämätön kukka. |
|
Kesäkuu 2006, voikukka pärjäilee. Lisäkuvassa virkistävää liplatusta. |
|
Heinäkuu 2006, riippukeinu rauhoittaa. Lisäkuvassa virkistävää kuplimista. |
|
Elokuu 2006, elokuun satoa. Lisäkuvassa kummallinen pallokukka. |
|
Syyskuu 2006, kärpäsellä on jano? Lisäkuvassa pieni suihkulähde. |
|
Lokakuu 2006, varovaista lehtien ruskaa. Lisäkuvassa enemmän ruskaa. |
|
Marraskuu 2006, jäätynyt lehti. Lisäkuvassa kaivuri hankaluuksissa? |
|
Joulukuu 2006, entisen talven lumia. Lisäkuvassa lumeton maisema. |
|
|
|
Tammikuu 2007, talven vihreää nurmea. Lisäkuvassa tilhiparvi tauolla. |
|
Helmikuu 2007, avaruuskuunteluako?. Lisäkuvassa kyyhkysten pakkosyöttöä? |
|
Maaliskuu 2007, mandariini. Lisäkuvassa vielä on lunta, vaikka lämmintä onkin. |
|
Huhtikuu 2007, pajunkissat. Lisäkuvassa säilöminen kannattaa aina? |
|
Toukokuu 2007, olut on hyvää!. Lisäkuvassa sitkeä voikukka. |
|
Kesäkuu 2007, kukkaloistoa!. Lisäkuvassa Kiinan muurilla on hyvä sauvakävellä. |
|
Heinäkuu 2007, Brahehus. Lisäkuvassa Brahehusin ikkunasta Vättern-järvelle. |
|
Elokuu 2007, parasta golf-kautta. Lisäkuvassa jäätä kattoikkunassa. |
|
Syyskuu 2007, ötökät ruusunkukan kimpussa. Lisäkuvassa luumusatoa. |
|
Lokakuu 2007, syyskesän perunasatoa. Lisäkuvassa yksi keräilyharrastus tämäkin. |
|
Marraskuu 2007, loppusyksyn pimeyttä. Lisäkuvassa syksyn viimeisiä värejä. |
|
Joulukuu 2007, joutsenia Vantaanjoella. Lisäkuvassa jäniksen rauhaa. |
|
|
|
Tammikuu 2008, pyramideja etelässä. Lisäkuvassa kiinalainen maisema. |
|
Helmikuu 2008, golfissa on välillä huilattava. Lisäkuvassa outo jalanjälki. |
|
Maaliskuu 2008, rantasauna. Lisäkuvassa orava tekee pesää. |
|
Huhtikuu 2008, missä on pilkkijä? Lisäkuvassa karhun jälkiä ja jätöksiä. |
|
Toukokuu 2008, uusia luumuja tulossa. Lisäkuvassa luumupuun kukkia. |
|
Kesäkuu 2008, Trakain linna Liettuassa. Lisäkuvassa yksi kuuluisa Vilnan torni. |
|
Heinäkuu 2008, Pieni innokas golffari. Lisäkuvassa tosi nuori oravan poikanen. |
|
Elokuu 2008, Kesän odotusta edelleen. Lisäkuvassa sukututkimus on kiehtova ala. |
|
Syyskuu 2008, Jääkylmä syyskuun alku. Lisäkuvassa katto valkoisena. |
|
Lokakuu 2008, Kotitammen kova ponnistus. Lisäkuvassa syksyn värjäämä villiviini. |
|
Marraskuu 2008, Sumun taikaa. Lisäkuvassa lisää sumua. |