Bittikirkko



* * * SOLA GRATIA * * *


TUTKIELMA EVANKELIUMIN OPISTA

"Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja. Se ei perustu ihmisen tekoihin, jottei kukaan voisi ylpeillä." (Ef 2:8-9)

"Jumalan armo on näet ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille, ja se kasvattaa meitä hylkäämään jumalattomuuden ja maailmalliset himot ja elämään hillitysti, oikeamielisesti ja Jumalaa kunnioittaen tässä maailmanajassa, kun odotamme autuaan toivomme toteutumista, suuren Jumalan ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kirkkauden ilmestymistä." (Tit 2:11-13)


ALKUSANAT

Tutkielman nimi Sola Gratia on latinaa ja tarkoittaa "yksin armosta". Tutkielmassa esitellään evankeliumin oppia, jossa Jumalan armolla on hyvin keskeinen merkitys. Esityksessä on pyritty mahdollisimman laajan kokonaiskäsityksen luomiseen pelastusopista, vaikka itse asia onkin tiivistetty varsin lyhyeen muotoon.

Toivomme, että koet Jumalan Hengen ymmärrystä avaavaa vaikutusta ja tulet siunatuksi lukiessasi tätä tutkielmaa. Toivomme sen innostavan sinua itsenäiseen Raamatun tutkimiseen ja johtavan sinua entistä syvällisempään hengelliseen elämään, läheisempään suhteeseen Vapahtajaasi.

Tutkielma on tehty raamatullisen opin puolesta lakihenkisyyttä ja kaikkea muutakin evankeliumin vääristelyä vastaan. Se on koostettu helluntaiseurakuntiin kuuluvien kristittyjen ryhmätyöskentelyn pohjalta vuosina 1986-1993. Olemme iloisia saamastamme runsaasta hyvästä palautteesta, ja seuraavia henkilöitä tahdomme erityisesti kiittää kannustavista kommenteista: raamatunopettajat Ilkka Pellonpää, Mauri Viksten, Pauli Karppinen ja Juhani Kuosmanen.

Vantaalla Isänpäivänä 14.11.1993 (Versio 3.32 - 22.12.1999)

James Hirvisaari ja Aarno Niemi


SISÄLLYSLUETTELO:


JOHDANTO

Pietari kehottaa kaikkia tekemään uskonelämän perustan itselleen selväksi (2.Piet 1:10). Perustus on hyvä tuntea, jotta tiedetään, mikä on kristitylle sellainen pohja, jolle hän voi elämänsä turvallisesti rakentaa. Oikea näkemys evankeliumin opista luo puitteet tuolle elämälle.

Tutkielman aluksi käsitellään vanhaa liittoa, jotta uuden liiton sisältö tulisi ymmärrettävämmäksi. Tutkielman rakenne perustuu hengellisen rakennuksen kaaviokuvaan, joka on esitetty kuvassa 5.


1. YHTEYS JUMALAAN

Tässä yhteydessä ei ole mahdollisuutta puuttua niihin valitettaviin tapahtumiin, joiden tähden ihmissuku ja koko maailma on joutunut suureen onnettomuuteen, kiroukseen, jonka kautta ihminen joutui eroon Jumalastaan ja Luojastaan ja koko luomakunta onnettomaan turmelukseen. Todettakoon vain, että ihmiskunnan yhteys Jumalaan on vaurioitunut. Jumala ei kuitenkaan ole tahtonut hylätä maailmaa, joka on Hänen omaisuuttaan jo luomisenkin perusteella.

Jumala on valinnut kansojen joukosta yhden kansan, jonka kautta Hän on tahtonut ilmaista itseään ja jonka kautta Hän on toteuttanut kirouksen poistavan pelastussuunnitelmansa. Raamattu on saatu maailmalle juutalaisten kautta, ja myös Vapahtajamme Jeesus Kristus syntyi juutalaiseksi.

1.1 Vanha liitto

Raamatussa sana "armo" tarkoittaa Jumalan muuttumatonta, rakastavaa suhtautumistapaa niitä kohtaan, jotka ovat yhteydessä Häneen, liitossa Hänen kanssaan.

Jumala teki omasta aloitteestaan liiton Abrahamin kanssa. Siihen perustui Vanhan testamentin Israelin suhde Jumalaan, mutta jo se sisälsi lupauksen kaikkia kansoja koskevasta siunauksesta (1.Moos 12:3).

Abrahamin pojanpojasta (Jaakob = Israel) syntyi Israelin kansa, jonka keskuudesta syntyi aikanaan maailman vapahtaja. Vanhan liiton tarkoituksena oli luoda puitteet laille ja uhrijärjestelmälle, jotka osoittivat toisaalta Jumalan pyhyyden vaatimukset ja toisaalta Jumalan anteeksiannon kattavuuden. Koko vanha liitto tähtäsi Jeesuksen Kristuksen ilmestymiseen maan päälle: Jumalan ilmestymiseen ihmisten keskelle heidän pelastajakseen pahan vallasta (Gal 1:4).

Vanhan liiton järjestykseen sisältyy paljon esikuvallisuuksia todellisesta hengellisestä maailmasta. Esimerkkinä mainittakoon liiton merkki, ympärileikkaus, joka on esikuva Kristuksen suorittamasta synnin poistamisesta. Ulkoinen ympärileikkaus ei kuitenkaan tuolloin ollut tärkeintä, sillä Jumala tahtoi vaikuttaa ihmisten sydämissä uskoa, joka sai aikaan oikean ympärileikkauksen, sydämen ympärileikkauksen Hengessä (5.Moos 10:16, 30:6). Se on myös jumalayhteyden todellinen perusta: uskon kautta tapahtuva syntien anteeksiantamus, lihan ruumiin poisriisuminen, jota uudessa liitossa kuvaa näkyvänä tunnusmerkkinä vesikaste: vanha ihminen haudataan, uusi herätetään. (Kol 2:11-12, Fil 3:3)

1.1.1 Vanhan liiton uhrit

Vanhan liiton uhrit toimivat uskon välineinä: ruokauhrit muistuttamassa jokapäiväisen leivän saamisesta Jumalalta, lahjauhrit kiitollisuuden osoittamiseksi, yhteysuhrit Jumalan yhteyden kokemiseksi ja hyvitysuhrit sovituksen aikaansaamiseksi. Niistä kävi myös ilmi, että Jumalan ja ihmisen välisen ristiriidan tähden heidän keskinäinen kanssakäymisensä vaatii (profetaalisesti Kristukseen viitaten) viattoman uhrin; ilman verenvuodatusta ei tapahdu anteeksiantamusta (Hepr 9:22). Uhraajan oli lisäksi asennoiduttava oikein uhraamiseensa, jottei kyseessä olisi ollut pelkkä hyödytön rituaali; ilman uskoa on mahdoton olla Jumalalle otollinen. (Hepr 11:6, KR 1938)

1.1.2 Mooseksen laki

Lain yhtenä tehtävänä oli osoittaa, kuinka kansan tuli elää, jotta sen vaellus olisi sopusoinnussa Jumalan pyhän olemuksen kanssa (3.Moos 19:2). Lain antamisen taustana oli toimiva yhteys Jumalaan, jo aikaisemmin voimassa ollut liitto Hänen kanssaan.

Laki on hengellinen, minkä vuoksi se olisi täytettävä sydämen pohjasta ja halusta (Room 7:14). Jeesus osoittikin vuorisaarnassaan lain vaatimusten olevan jopa tavoittamattoman korkealla kehottamalla ihmisiä olemaan "täydellisiä niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen" (Matt 5:48). Vaatimus on niin huima, että siinä paljastuu lain toinen tehtävä: osoittaa kaikki ihmiset syntisiksi ja saada heidät siis syyllisiksi Jumalan edessä ja siten täysin riippuvaisiksi Hänen armostaan (Room 3:19).

Jeesuksen ajan fariseukset olivat langenneet pois vanhan liiton armoajatuksesta, jolloin juutalaisuudesta oli tullut lakiuskonto. Heidän mielestään uskonnon syvin olemus oli lain kirjaimen pikkutarkka noudattaminen (Luuk 11:42).

1.2 Uusi liitto

Liittoon Abrahamin kanssa sisältyi siis lupaus, että hänen jälkeläisessään tulevat siunatuiksi kaikki kansat (1.Moos 22:18). Tämä jälkeläinen on Jeesus Kristus, joka sai aikaan uuden liiton Jumalan ja ihmisten välille. (Hepr 8:6, Gal 3:16, 1.Tim 2:5).

"Jos ensimmäinen liitto olisi ollut rikkumaton, ei sen sijalle olisi tarvittu toista." (Hepr 8:7)

Uudessa liitossa tehtiin pakanoillekin (=ei-juutalaisille) pääsy Jumalan yhteyteen mahdolliseksi. Tähän liittoon pääsee syntymällä uskon kautta uuteen jumalalliseen sukuun, ja se pysyy voimassa ainoastaan uskon perusteella. Uskon kohde on Jeesus Kristus, ja uskominen Häneen merkitsee lähinnä Hänen suorittamaansa sovitustyöhön turvautumista sekä Hänen asettamansa rakkauden lain tunnustamista. (Hepr 11:1, KR 1938)

Sielun pelastuminen ei kuitenkaan riipu ihmisen täydellisestä onnistumisesta rakastaa, vaan siitä ilosanomasta, että Jeesus Kristus onnistui täydellisesti elettyään täysin synnittömän ja puhtaan elämän ja antaessaan henkensä maailman edestä viattomana uhrina Jumalalle.

Jumala siis uudestisynnyttää ihmisen evankeliumin kautta, Sanan, jonka vastaanottaminen (henkilökohtainen uskominen) saa aikaan täydellisen pelastuksen. (1.Piet 1:23-25) Liiton päämäärähän on ihmisten vapauttaminen synnin ja pimeyden ja paholaisen orjuudesta sekä pelastaminen väistämättömästä tuhosta ikuiseen elämään Jumalan yhteydessä (Joh 3:16).

Vanha liitto tähtäsi Kristuksen sovitustyöhön ja siten uuteen liittoon, jonka kautta ihmisten mahdollisuus päästä Jumalan yhteyteen ja iankaikkisen elämän osallisuuteen lopullisesti varmistui. Uusi liitto sisällyttääkin itseensä kaikki uskovat ihmiset luomakunnan alusta sen loppuun saakka. Tässä mielessä evankeliumi on siis ollut voimassa myös jo Vanhan testamentin aikana. Ja Jumalalla on toki suvereeni oikeus lukea kaikkina aikakausina eläneiden ihmisten omantunnon tiloja pelastavaksi uskoksi Jeesukseen Kristukseen (Room 2:14-16).

1.2.1 Uuden liiton uhri

Jeesuksen uhri Golgatalla oli kertakaikkinen ja toteutti kaikki vanhan liiton uhriajatukset (Hepr 7:26-27). Hän hyvitti meidän pahat tekomme, jotta me tulisimme sovitetuiksi ja pääsisimme rauhaan Jumalan kanssa (Hepr 9:22). Hän on myös yhteysuhrimme, joten voimme elää luottavaisesti ja uskalluksella Jumalan yhteydessä (Ef 2:19). Kristuksen uhri on mahdollistanut sen, että Isä kuulee kiitoksemme (Hepr 13:15), ja saanut aikaan, että meille on lahjoitettu kaikki, mitä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan (2.Piet 1:3-4, KR 1938).

Jeesuksen uhrikuolema tapahtui lunastukseksi myös vanhan liiton aikaisista rikkomuksista (Hepr 9:15). Näin ollen vanhan liiton uhrit on käsitettävä esikuvallisiksi, ja niiden tilalle astui kertakaikkinen uhri, Kristus, Jumalan Karitsa, joka otti pois maailman synnin luomakunnan alusta sen loppuun saakka (Joh 1:29, Hepr 10:1-14).

1.2.2 Laki sydämessä

Uudessa liitossa "laki" ei ole kielto- ja määräysluettelo, vaan lain tehtävän suorittaa kaiken kattava RAKKAUDEN LAKI, joka sisältää seuraavan ajatuksen: "älä tee kenellekään mitään pahaa." Se on siis varsin tehokkaasti ymmärrykseen vetoava sääntö. Koko sisältönsä puolesta se on kuitenkin sangen vaativa.

"Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Näin rakkaus toteuttaa koko lain." (Room 13:10)

Rakkauden laki vaatiikin täydellistä mieltä, joten ihmisen ainoa mahdollisuus toteuttaa tuota lakia on sisäinen MUUTTUMINEN, jonka vaikuttaa Jumala Pyhän Hengen kautta (Room 12:2). Päämääränä onkin muuttaa ihminen sisältä päin, mikä on siis mahdollista vain Pyhän Hengen kautta vuodatetun rakkauden avulla.

1.2.3 Parannus

Oikean uskonelämän syntyminen ja uskossa säilyminen ei ole mahdollista ilman rakkauden lain periaatteen hyväksymistä. Joka ottaa ilosanomainformaation vastaan, ei voi olla muuttumatta. Usko ei ole pelkkää historiallista totenapitämistä vaan rakkauden mukaan suuntautumista.

Usko ilman tekoja on kuollut. (Jaak 2:17,26) Teot seuraavat aina elävää uskoa, mutta ne ovat parannuksen hedelmää, eivät pelastuksen perusta. Aitoon uskoontuloon näet liittyy parannus eli mielenmuutos, vilpitön halu luopua kaikesta vääryydestä (2.Tim 2:19).

Parannus ei tarkoita omavoimaista itsensä muuttamista vaan sydämen kääntymistä Jumalan puoleen, Herran Jeesuksen vastaanottamista (Joh 1:12, Apt 20:21).

Jumala lahjoittaa Häntä etsivälle uskon (Joh 6:29), joka on hyvä todentaa Jumalalle suun tunnustuksella (Room 10:9). Jumalan Henki saa aikaan mielenmuutoksen ja siten ulkonaistakin muuttumista - Jumalan lapsi ei TAHDO käyttäytyä vastoin Isänsä tahtoa. Jos uskovalla on tällainen tahto hyvään, teot seuraavat aina ja todistavat uskon aitouden. Jokaisella uskovalla on ainakin jossakin määrin Jumalan vaikuttamia rakkauden tekoja. Niistä ei ihminen kuitenkaan voi kerskata, sillä teot ovat Herran eivätkä ihmisen! (Fil 1:10-11, Ef 2:10)

Parannus osoittaa mielenmuutoksen suunnan: ihminen hylkää pahan ja valitsee hyvän, hylkää vääryyden ja valitsee oikeuden, hylkää saastaisuuden ja valitsee pyhyyden. Kuitenkin todellista mielen muuttumista, jonka Jumala saa aikaan Sanansa ja Henkensä kautta, tapahtuu yleensä vasta varsin hitaan hengellisen kasvun tuloksena. Me muutumme Herran kirkkautta katselemalla (2.Kor 3:18). Kukaan ei siis saa joutua epätoivoon liian suurten vaatimusten edessä, sillä parannus on pohjimmiltaan avuttoman ihmisen turvautumista Jeesukseen.


2. SOVITUKSEN KERTAKAIKKISUUDEN KÄSITTÄMINEN

2.1 Lahjavanhurskaus

Olemme pelkästään uskon perusteella vanhurskaita eli Jumalalle kelpaavassa määrin hurskaita ja siten Hänen hyväksymiään, ymmärrämme sen tai emme. Tämä vanhurskaus on lahjoitettu meille Kristuksen lunastuksen perusteella (Room 3:24). Syntivelkamme on täysin hyvitetty, joten olemme nyt sovinnossa Jumalan kanssa (Room 5:1-2).

Vanhurskauttaminen, syyttömäksi julistaminen, on ennen kaikkea juridinen, oikeusopillinen tapahtuma: koska rangaistus on jo kärsitty, meidät on julistettava syyttömiksi, meidät, jotka olemme antaneet luvan pelastaa itsemme (2.Kor 6:1). Tämän käsittäminen saa meissä aikaan pelastustietoisuuden ja varjelee meidät menettämästä toivoamme missään elämänvaiheessa.

(Kuva 1)
Kuva 1.
(1) Jumalan näkemys meistä (Kristuksen 100% vanhurskaus)
(2) Oma näkemyksemme kelvollisuudestamme

Kristuksen vanhurskaus luetaan meille uskoontulohetkellä, eikä siihen vaikuta mitään oman vanhurskautemme luuloteltu taso. Se myös pysyy meissä sataprosenttisena ja muuttumattomana, kunhan vain vilpittömästi pysymme luottamuksessamme.

"Mehän olemme osalliset Kristuksesta, kun vain loppuun asti pidämme kiinni siitä todellisuudesta, jonka yhteyteen jo alussa olemme päässeet." (Hepr 3:14)

Yksikään ihminen ei ole niin hurskas ja oikeamielinen, että yltäisi vanhurskaudessa täydellisyyteen, Jumalan edellyttämälle tasolle. Epäpyhä ei voi elää pyhän yhteydessä. Mahdollisuutenamme on kuitenkin turvautua Jeesuksen vanhurskauteen, joka siis luetaan meidän hyväksemme uskomme perusteella. (Room 4:24-25)

(Kuva 2)
Kuva 2. Vanhurskauden tasoerot

2.2 Vanhan minän kuolema

Uskonelämäämme sävyttää jäytävä ongelma, jos emme sisäistä sitä tosiasiaa, että vanha minämme on kuollut Kristuksen kanssa ristillä (Gal 2:19, Kol 3:3, Room 6:1-11). Oman kelvottomuutemme toteaminen johtaa nimittäin tällöin sisäiseen ristiriitaan: emme olekaan sellaisia kuin tahtoisimme.

Syntinen luontomme kapinoi Jumalan lain edessä, ja se on pahan saastuttamana täysin kykenemätön toteuttamaan Jumalan tahtoa. On valtavaa vapautta, että se on jo tuomittu ristillä, sillä käsittelemätön synti johtaa ihmisen ikuiseen eroon Jumalasta. Jeesus käsitteli meidän syntimme ristillä (1.Piet 2:24). Ketään Häneen uskovaa ei näin ollen tuomita kadotukseen, sillä kaikki synnit on kuitattu maksetuiksi Golgatalla. Jeesus otti päälleen sen tuomion, joka kuuluisi meille. Pelastetut toki joutuvat astumaan Jumalan tuomioistuimen eteen, ja heidän tekonsa tullaan arvioimaan sen mukaan, kuinka he ovat rakentaneet elämänsä Kristus-perustukselle, mutta kyseessä ei ole kadotustuomio. (1.Kor 3:11-15)

Vanhan minämme keskeinen ominaisuus on siis syntisyys. Sen kuolema merkitsee lain tehottomaksi tekemistä siinä mielessä, että synti ei pysty syöksemään Kristukseen turvautuvaa ihmistä ikuiseen tuhoon. Otollisuutemme Jumalalle ei siis perustu meihin itseemme, vaan siihen, että meidän kelvottomuutemme on jo saanut rangaistuksensa.

Laki, joka osoittaa syyllisyytemme, on siis tehty tehottomaksi; Kristus on lain loppu, joten synti ei voi uskovaa hallita. Uskovaa hallitsee armo . (Room 5:20-21) Pelastus on todellinen lahja, joka annetaan sola gratia, yksin armosta, jokaiselle, joka sen ottaa vastaan!

Kysymyksessä on samalla tavoin oikeusopillinen asia kuin vanhurskauttamisessakin, ja - itse asiassa - ne kuuluvatkin täydellisesti yhteen. Ei voi olla toista ilman toista. Kyse on vaihtokaupasta: Kristus ottaa juridisessa mielessä meidän syntimme, ja me saamme juridisessa mielessä Hänen vanhurskautensa.

Jos emme ymmärrä, että vanha minämme on kuollut, emme kykene säilyttämään katsettamme Kristuksessa, vaan katseemme kääntyy omaan onnistumiseemme. Ja mehän olemme uskovina tunnetusti vain armahdettuja syntisiä, emme synnittömiä pyhimyksiä.

2.3 Pyhitys

Pyhitys on erottautumista Jumalalle; se on myös Jumalan tahdon tekemistä (1.Tess 4:3). Käytännön pyhityselämän perustana pitää olla tieto siitä, että uskovat ovat jo kertakaikkisesti pyhitettyjä ja siis Jumalan hyväksymiä Kristuksen uhrin tähden.

Nyt ei ole kuitenkaan ristiriitaista kehottaa

  • kertakaikkisesti pyhitettyjä (Hepr 10:10) pyrkimään pyhitykseen (Hepr 12:14)
  • puhdistettuja (1.Kor 6:11) puhdistautumaan (2.Kor 7:1)
  • synnistä pois kuolleita (Room 6:11)) hautaamaan syntinsä (Kol 3:5)
  • vanhurskaita (Room 5:1) tulemaan vanhurskaiksi (Gal 2:17)
  • niitä, jotka ovat jo riisuneet pois vanhan minänsä tekoineen (Kol 3:9), panemaan pois vanha minänsä (Ef 4:22)
  • täydellisiä (Hepr 10:14) pyrkimään täydellisyyteen (Jaak 1:4),

sillä uskova on täydellinen Kristuksessa, mutta vajavainen inhimillisen olemuksensa puolesta. Pyrkimys kasvamiseen on luonnollinen seuraus siitä mielenmuutoksesta, jonka uskova on kokenut. Meillä on tahto hyvään, mutta on huomattava, että voimaa ei aina löydy, ellemme kykene vaeltamaan Hengessä. Tarvitsemme tässäkin asiassa Jumalan apua ja Hänen ARMOAAN, joka on uskovaa kasvattava tekijä ja joka lisääntyy meille Herran Jeesuksen tuntemisen kautta (2.Tess 1:11-12, Hepr 13:21, 2.Piet 1:2).

Käytännön pyhityselämä on syvemmässä merkityksessään myös kokonaisvaltaisempaa kuin pelkästään hyvien tekojen tekemistä tai pahan karttamista; se on Kristuksen elämää meissä. Uskovan elämässä vallitseekin riemullinen vapauden tila: vanha minämme on kuollut, ja uusi luomus elää Kristus-elämää Pyhän Hengen avulla!

2.4 Oikean opin merkitys

  • Lahjavanhurskauden käsittäminen vapauttaa meidät vaatimuksista, joita luulemme Jumalan asettavan meille, ja saa meissä aikaan pelastustietoisuuden.

  • Kertakaikkisen pyhityksen tajuaminen vapauttaa meidät luonnottomasta ja väkinäisestä "lihan" pyhittämisestä ja johtaa meidät sisäisen muuttumisen kautta toteutuvaan aitoon hengelliseen kasvuun.

  • Vanhan minän kuoleman oivaltaminen vapauttaa meidät hyväksymään itsemme ja muut kristityt sellaisina kuin he ovat. Meissä kaikissa on kelvotonta ainesta, mutta me emme saisi arvioida ketään "inhimilliseltä kannalta" eli ulkonaisten seikkojen ja henkilökohtaisten ominaisuuksien mukaan, emme edes itseämme (2.Kor 5:16).


Näkemys Jumalalle kelpaamisesta:AnsiovanhurskausoppiLahjavanhurskausoppiEpävanhurskausoppi
Asenne Jumalaan:KunnioittavaKunnioittavaPenseä
Asenne pahaan:HylkiväHylkiväSalliva
Hengellinen tila:Lain alaisuusHengen vapausLihan vapaus
Hengellinen perusmotivaatio:Kelpaamisen tarveRakastamisen tarveEi motivaatiota
Pyhityselämä:Lihan pyhitysHengen pyhitysLihan mieli
Suhde Jumalaan:EtäinenLäheinenEtäinen
Suhde itseen:VaativaHyväksyväEpämääräinen
Suhde lähimmäiseen:VaativaRakastavaVälinpitämätön
Hengellisen elämän laatu:Ponnistelu, riutuminenLepo, yltäkylläisyysVäärä rauha

Kuva 3. Oikean opin merkitys

Oikea näkemys Raamatun opista toimii näin ikäänkuin sisäisenä kompassina suunnistettaessa kohti oikeaa hengellistä tilaa, Hengen vapauden tilaa, joka luo parhaat edellytykset Jumalan johdatukselle ja kristityn terveelle kasvulle.

2.5 Uusi luomus - Kristus minussa

Vanha minämme on siis kuollut. Silti elämme, emme enää itse, vaan Kristus elää meissä (Gal 2:20, Kol 1:27). Olemme uudestisyntyneet - olemme siis uusia luomuksia ja saamme elää uutta elämää Hengen vapaudessa (2.Kor 5:16-18). Meillä on kaikki hengellinen siunaus Hänessä, joka meissä asuu (Ef 1:3). Hänellä on jaettavana kaikki armolahjat. Hän tuntee täydellisesti Jumalan tahdon ja ihmisten sydämet, ja Hän jakaa lahjojaan meille tilanteen ja tarpeen mukaan.

Hän ei halua olla vain rakkautemme kohde, vaan Hän tahtoo itse jakaa rakkauttaan meille, olla uuden luomuksen keskipisteenä kaikissa toimissamme. Jumala tahtoo asua meissä ja meidän keskellämme! (2.Kor 6:16)

On kuitenkin muistettava, että me emme kykene täydelliseen vaellukseen, sillä liha ja Henki ovat jatkuvassa sotatilassa keskenään (Gal 5:17). Taisteluissa tulee aina tappioitakin. Ainoa keino voittaa lihan himot on Hengessä vaeltaminen, jonka onkin oltava tavoitteemme (Gal 5:16-18, Room 8:13).

2.6 Raamattu ja armo

Raamatun tekstit ovat Jumalan henkeämiä, joten niiden arvovalta on ehdoton kaikilta kohdiltaan silloinkin, kun ne sisältävät kielikuvia, ironioita, allegorioita, kärjistyksiä, vertauksia tai muita kuvaannollisia ilmauksia.

Lähes kaikki tietomme Jumalasta perustuu Raamattuun, joten se on tunnettava perusteellisesti mahdollisimman oikean näkemyksen saamiseksi Hänestä ja Hänen opistaan (Joh 7:16). Jeesus itse varoitti, että eksymme, jos emme tunne Kirjoituksia ja Jumalan voimaa (Matt 22:29). Meillä tulee siis olla pyrkimys Raamatun hyvään tuntemiseen ja kokonaisvaltaiseen ymmärtämiseen. Ilman Pyhää Henkeä me emme siihen kykene (Joh 16:13-14, Apt 8:30).

Vanhaa testamenttia on ymmärrettävä Uuden testamentin valossa (2.Kor 3:14). Uusi testamentti on ymmärrettävä kokonaisuutena ja armon evankeliumin hengessä. Koska Raamattu monissa kohdin vaatii lukijalta jopa täydellisyyttä, on hyvä ymmärtää, että onnistuminen sen kehotuksien noudattamisessa ei ole pelastuksen perusta. Jos tätä asiaa ei käsitetä, langetaan helposti samaan kuin fariseukset ja sidotaan omattunnot kirjaimeen; unohdetaan evankeliumin luonne. Sen tähden on varottava ajautumasta lain orjuuteen, suorituskristillisyyteen, pelastuksen ostamiseen omilla ansioilla (Room 7:6, 2.Kor 3:5-6). Hyvin tärkeää on myös ymmärtää, että uuden liiton seurakunnan oppi perustuu nimenomaan Uuteen testamenttiin. Tämä seikka on ehdottomasti muistettava, kun pohditaan suhtautumista esimerkiksi ympärileikkaus- sapatti- ja kymmenyssäädöksiin.

On totta, että hengellisen kasvun päämääränä on täydellisyys, mutta siihen ei päästä säädöksiä ja käskyjä pakonomaisesti noudattamalla vaan ainoastaan Pyhän Hengen kautta vuodatetun rakkauden avulla. Lopullinen täydellisyys saavutetaan vasta Taivasten Valtakunnassa.

Kirjoitusten tarkoitus on tehdä meidät viisaiksi pelastuaksemme "uskomalla Kristukseen Jeesukseen" (2.Tim 3:15). Pelastus otetaan vastaan uskomalla, mikä osoittaa selkeästi, että kysymyksessä on lahja ja pyyteetön armonosoitus. Tämä on hyvin tärkeää muistaa Raamattua lukiessamme.

"Sentähden se on uskosta, että se olisi ARMOSTA." (Room 4:16, KR 1938)

2.7 Armon ja uskon välineet

Merkittäviä armon julistajia elämässämme ovat vesikaste ja ehtoollinen, joissa tunnustaudumme kristityiksi ja konkretisoimme uskomme Jeesukseen ja taivaalliseen Isään; kaste muistuttaa jälkeen päinkin vanhan minämme kuolemasta ja syntymästämme Jumalan lapsiksi, ehtoollisessa tunnustamme pysyvämme ikuisen elämän osallisuudessa. Nämä eivät siis ole uskoa synnyttäviä vaan syntynyttä uskoa vahvistavia tekijötä.

  • Usko on varsinainen ARMON väline, pelastusarmon väline. "Usko Herraan Jeesukseen, niin pelastut." (Apt 16:31) Kuten edellä on mainittu, oikeaan uskoon sisältyy mielenmuutos: vääryyden hylkääminen ja Jeesuksen antaman rakkauden käskyn tunnustaminen.

  • Kaste ja ehtoollinen ovat USKON välineitä. Niissä uskomme ikään kuin konkretisoituu. Ne julistavat osallisuuttamme Kristukseen; me osoitamme uskomme todelliseksi.

  • Sana tavoittaa ihmisen Raamatun kirjoitusten ja hengellisten armoitusten ja virkojen kautta Pyhän Hengen kirkastamana. Näin evankeliumi leviää, ja uskovat saavat tarpeellista hengellistä varustusta ja ravintoa elämäänsä.

Kuten kaikkeen hengelliseen elämään, tarvitsemme näihin pyhiin toimituksiinkin elävöittäjäksi Pyhää Henkeä; Jumalaa itseään meidän keskellemme; Jeesusta Kristusta.

  • ME olemme Pyhän Hengen temppeli.
  • ME olemme Jumalan asumus.
  • ME olemme Kristuksen ruumis.
Opit ja ulkoiset seikat luovatkin vain kehykset; todellinen hengellinen elämä on Jumalan asumista meissä. (1.Kor 6:19, Ef 2:22, 1.Kor 12:27)

2.8 Hengen vapauden tila

Helposti pelkäämme, että vapauden tila armossa johtaa lihalliseen vapauteen. Kuitenkin lihallinen vapaus johtuu useimmiten lain alaisuudesta, ei armon opin väärästä soveltamisesta. Sekä lain alaisella että lihallisessa vapaudessa elävällä on näet samanlainen vaatimuskeskeinen näkemys uskonvaelluksesta; toinen kilvoittelee ankarasti riutuen suorituspaineensa alla, toinen taas luokittelee itsensä toivottomaksi tapaukseksi, eikä kumpikaan koe olevansa todellisesti vapaa. Seuraava kaavio kuvaa tätä asiaa.

(Kuva 4)
Kuva 4. Hengelliset tilat

Uskoontulon jälkeen monet pääsevät suoraan armon alle Hengen vapauteen ja kokevat suurta iloa ja yltäkylläisyyttä. Useat kuitenkin "kasvavat" myöhemmin huomaamattaan pois armosta tai luisuvat lihallisuuteen menettäen siten hengellisen tasapainonsa ja ilon uskonelämästään.

Lain alla oleva ihminen on usein myös lakihenkinen ja pyrkii kääntämään muidenkin uskovien katseet pois Kristuksesta tuijottamaan omaa vaellustaan. Tämä on valitettavan yleistä kaikkialla, missä yritetään todella olla Jumalalle mieliksi ja kelvata Hänelle.

Lihan vapaudessa elävä ei myöskään ole oivaltanut todellisen pyhityksen sisältöä. Hengen pyhitys on Jumalan antama hieno mahdollisuus päästä voitolle syntielämästä Pyhän Hengen voimalla.

Vain sellainen kristitty, joka tajuaa olevansa Jumalan hyväksymä sellaisenaan, ainoastaan lahjavanhurskautensa perusteella, voi elää Hengen vapaudessa oikeaa pyhityselämää ja hyväksyä myös muut uskovat sellaisina kuin he ovat.


3. HENGEN TÄYTEYS

Hengen täyteys on evankeliumin vastaanottaneessa ihmisessä vaikuttava sisäinen olotila (Joh 7:37-39), josta seuraa monia asioita. Pyhä Henki kirkastaa Kristuksen ja johtaa meidät kaikkeen totuuteen (Joh 16:13-14), puolustaa meitä (Joh 15:26), antaa voiman kilvoitukseen (Gal 5:16) ja todistamiseen (Apt 1:8), jakaa armolahjoja (1.Kor 12:11) ja saa aikaan Hengen hedelmän elämässämme (Gal 5:22). Hän antaa meille myös jumalalliset valtuudet tehtäviimme (2.Kor 1:21).

Jumalan Henki on pyhä rakkauden Henki, ja rakkaus on varmasti merkittävin piirre Jumalan todellisesti vaikuttaessa ihmisessä. Hengen täyteyden tuntomerkkejä ovatkin rakkaus, armolahjojen toiminta sekä sydämestä tulviva yltäkylläinen elämä. Sitä saa aikaan meissä asuva Pyhä Henki vallaten ajoittain meidän henkemme vapauttavalla ja voitelevalla läsnäolollaan. Lisäksi Pyhän Hengen keskeinen ominaisuus on olla nimensä mukaisesti pyhä henki, joka vaikuttaessaan meissä saa aikaan pyhyyttä ja puhtautta mieltä ja ajatuksia myöten (1.Kor 6:17).

3.1 Tie Hengen täyteyteen

Uskonelämämme lepää sillä pohjalla, että Jumala hyväksyy meidät Kristuksen sovitustyön tähden. Hengen täyteyden esteenä voi olla epävarmuus tästä asiasta; syyllisyys sitoo ihmisen. Kun vapautusta Kristuksessa saarnataan, seurauksena on Hengen täyteyttä, jos julistus sisäistetään ja otetaan uskossa vastaan (Apt 10:34-46). Galatalaisetkin saivat Hengen kuulemisesta, eivät teoista (Gal 3:1-5). Pyhän Hengen saamista voi myöskin rukoilla Jumalalta (Luuk 11:13). Hengen kaste tarkoittaa yksinkertaisesti upottamista Pyhään Henkeen, siis kokonaisvaltaista Jumalan Hengellä täyttymistä, erityisesti sen tapahtuessa ihmiselle ensimmäistä kertaa.

On huomionarvoista todeta, että Pyhä Henki ei ole tunne eikä pelkkä voimavaikutus vaan Jumala itse, persoonallinen HENKI, jonka läsnäolo ilmenee havaittavalla tavalla vallitsevassa ilmapiirissä. Hän on vaikuttaja, joka voitelee hengelliset tilanteet ja tuo elämän hengellisten rakenteiden sisään (2.Kor 3:6). Pyhä Henki on luvattu niille, jotka tottelevat Jumalaa eli ovat kuuliaisia evankeliumin kutsulle (Apt 5:32, 2:38-39). Osallisuus Hengestä on siis tarkoitettu kaikille uskoville.

Tärkeintä on siis se, että pääsemme täyteen uskonvarmuuteen ja lepoon hengellisessä elämässämme. Tärkeää on myös ymmärtää, että Henki on lähetetty lahjaksi kaikille uskoville, ei palkinnoksi vain parhaiten onnistuneille kilvoittelijoille. Kun näemme, millaisia rikkauksia ja aarteita omistamme Kristuksessa, elävän veden virrat alkavat väkisinkin kummuta sisimmästämme. Tarvitsemme viisauden ja näkemisen Henkeä, jotta nämä pyhät salaisuudet valkenevat meille ja tieto armon ylenpalttisuudesta iskostuu henkeemme (Ef 1:17-18).

Hengen täyteys on myös päivittäin uudistuva kokemus. Kun uskova hoitaa yhteyttään Jumalaan rukouksen, Raamatun, laulun tai muun vastaavan avulla, Pyhä Henki on hyvin halukas valtaamaan hänet ja tulemaan hänen hengellisen elämänsä Elävöittäjäksi (Ef 5:18-19). Jumalan Henki täyttää sisäisen tyhjyyden ja motivoi elämään. Hengellisen ravinnon hankkiminen onkin kristitylle varsin tarpeellista ja tärkeää.

3.2 Yltäkylläinen elämä

Kun näemme asemamme Kristuksessa, pääsemme kokemaan yltäkylläistä elämää, joka on meille luvattu (Joh 10:10). Seuraava kuva auttaa meitä ymmärtämään hengellisen elämän perusteita tämän tutkielman sisällön järjestyksen mukaan:

(Kuva 5)
Kuva 5. Hengellinen rakennus

Hengellisen elämän perustuksena on pelastus Kristuksessa (1.Kor 3:11, Luuk 6:47-48). On välttämätöntä, että meillä on sisäinen lepo pelastuksemme suhteen, jotta jatkuva Hengen täyteys voisi vallita ja voisimme kokea yltäkylläistä elämää. Jumalan valtakunta meissä on yltäkylläisyyttä: vanhurskautta, rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä ulkonaisista olosuhteista riippumatta (Room 14:17, Fil 4:11-13). Tältä pohjalta kasvaa Hengen hedelmä.

3.3 Hengen hedelmä

Olemme uskonvaelluksessamme täysin riippuvaiset Jumalasta. Hengen hedelmä kasvaa ainoastaan maaperällä, jossa vallitsee lepo Kristuksessa ja yltäkylläinen elämä. Hengen hedelmä sisältää kaikki kristillisessä elämässämme ilmenevät Jumalan vaikuttamat arvokkaat hyveet: rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä (Gal 5:22-23). Kuten Hengen hedelmän nimikin jo osoittaa, se on seurausta Hengen täyteydestä, jonka kautta se siis kasvaa ja kypsyy (Room 5:5).

Kaikki todellinen hedelmä elämässämme on Jumalan aikaansaannosta meissä Pyhän Hengen kautta. Siksi ei ole mielekästä keskittyä itsetarkkailuun, vaan pyrkiä Pyhän Hengen jatkuvaan täyteyteen, jatkuvaan elämänyhteyteen Jumalan kanssa.

YHTEENVETO

Kristillisen elämän perustuksena on usko Jeesukseen. Jotta voisimme elää hengentäyteistä ja levollista elämää, meidän on syytä ymmärtää, että meidät on kertakaikkisesti tehty hyväksytyiksi Hänen sovitustyönsä kautta ja puhdistettu Hänen verellään. Sisäinen muuttumisemmekin perustuu juuri Jumalan meitä kohtaan osoittaman rakkauden kokemiseen. Jos uskonelämästä puuttuu lepo, niin ilmestys evankeliumin kirkkaasta totuudesta, armosta, on himmentynyt, tai sitä ei ole käsitetty lainkaan.

Rakkauden lakiin pohjautuva parannuksen tekeminen eli evankeliumin vastaanottamisen aikaansaama mielenmuutos on aidon uskonelämän syntymiseen ja siten myös sielun pelastukseen oleellisesti vaikuttava tekijä.

Vain Pyhän Hengen täyteyden avulla voimme olla irti maailmasta ja sen himoista ja elää yltäkylläistä elämää.

Vain Pyhän Hengen täyteyden kautta saamme voiman sekä Jumalan palvelemiseen että omaan pyhityskilvoitukseemme pyrkiessämme täydellisyyteen, kohti Kristuksen kaltaisuutta.

Meillä ei näin ollen ole oikeutta elää lain alla, vaan olemme velvolliset vaeltamaan ARMOSSA, jottemme asettaisi esteitä Pyhän Hengen täyteydelle ja siten Jumalan tahdon toteutumiselle elämässämme.

Aamen.


LIITE 1: JUMALAN TUNTEMINEN

Edellä on esitelty evankeliumin opin keskeisiä totuuksia. Ne luovat uskonelämälle tärkeät kehykset, mutta on tarpeellista käsitellä hieman tarkemmin kristillisen elämän sisältöä. Tässä yhteydessä on huomattava, että täydellinen Jumalan tunteminen ei tietenkään ole pelastuksen ehto - pelastuksen saa aikaan ilosanoman henkilökohtainen vastaanottaminen ja uskominen.

On tärkeää, että uskonelämämme ei lepää epävarmalla pohjalla. Uskottavuuttamme ei lisää se, että Jumalan tuntemisemme on vain tietoa tai oletuksia Jumalasta. Raamatullinen Jumalan tunteminen ei ole teorisointia vaan läheistä elämänyhteyttä Luojan kanssa.

Jotta voisimme tuntea Jumalan, meidän on toki tiedettävä Hänestä yhtä ja toista. Tätä tietoa saamme Raamatusta. Mutta mikä on keskeisintä kaikessa kristillisyydessä? Kysymys ei liene vaikea. Jo Vanhan testamentin laki tähtäsi siihen, että ihmiset rakastavat toisiaan, ja Jeesus tiivistikin kaikki lain vaatimukset juuri tuohon kaikkein tärkeimpään; Hän antoi rakastamisen käskyn. Se on kristillisessä elämässä ehdottomasti kaikkein oleellisinta. Voidaan sanoa, että ei ole olemassa mitään kristillisyyttä ilman rakkautta. Evankeliumi ilman rakkautta on hirvittävä vääristymä, irvikuva Jumalan ilmoituksesta. Tieto ilman rakkautta ei ole minkään arvoista, eikä elämä ilman rakkautta ole todellista elämää.

Kuten edellä on tullut ilmi, Jumala on luonut ihmiset asuakseen heissä ja heidän keskellään. Me olemme Jumalan asunto, Kristuksen ruumis, Pyhän Hengen temppeli. Tämä ei saisi olla mitään teoriaa, vaan täysin koettavissa olevaa todellisuutta. Jos emme rakasta, Jumala ei vaikuta meissä, mutta "jos me rakastamme toisiamme, Jumala pysyy meissä". Tämä asia on äärimmäisen tärkeä, sillä Jumalan tunteminen on sen tiedostamista, että Jumala todellakin vaikuttaa meissä rakastavan Henkensä kautta. Rakastaminen on seurausta siitä, että Jumala asuu meissä.

Jumala on rakastava Henki, joka asuu uudestisyntyneiden ihmisten sisimmässä. "Joka rakastaa, on syntynyt Jumalasta ja tuntee Jumalan; joka ei rakasta, ei ole oppinut tuntemaan Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus." Evankeliumi osoittaa, että Jumala itse rakastaa ihmistä hyväksyvällä, pyyteettömällä rakkaudella. Vain sanoma rakastavasta Jumalasta voi muuttaa ihmiset ja parantaa heidät rakastamaan.

"Me rakastamme, koska Jumala on ensin rakastanut meitä." (1.Joh 4:19)

Kristitty ei tarvitse itselleen mitään määräys- tai käskyluetteloita, sillä me voimme arvioida kaikki tekomme sen mukaan, toteuttavatko ne rakkauden lakia. "Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa; näin rakkaus toteuttaa koko lain." Jumalallinen rakkaus ei ole haihattelua vaan dynaamista vaikuttamista; se ei ole itserakkautta vaan uhrautumista ja todellista välittämistä. Se on ainoa asia maailmassa, joka motivoi todelliseen elämään ja antaa sisimpään täyden tyydytyksen ja yltäkylläisyyden.

"Jos joku rakastaa maailmaa, Isän rakkaudella ei ole hänessä sijaa."

Maailman rakastaminen on itsekeskeistä oman edun tavoittelua. Ruumiin halut, silmien pyyteet ja mahtaileva elämä ovat hekumaa muiden ihmisten kustannuksella. Sellaisen rakkauden suunta on väärä; se huutaa "minulle, minulle, minulle", kun taas jumalallisen rakkauden lähde on uudestisyntyneen ihmisen sisimmässä, ja sieltä se virtailee itsestä ulospäin elämäksi muille ihmisille.

Tasapainoisen uskonelämän edellytyksenä on totuudellinen näkemys evankeliumin opista, ja sitä tämä lyhyt tutkielma on pyrkinyt esittelemään. Se ilmoittaa meille, että Jumala ottaa vastaan kaikki Hänen luokseen tulevat ihmiset yksin armosta, heidän uskonsa perusteella. Mutta varsinainen Jumalan tunteminen ei ole teoriaa, vaan se on yleensä hitaan oppimisen ja kasvun seurausta, Hengen hedelmää; se on rakastamista. Onkin selvää, että vasta Taivasten Valtakunnassa me saamme tuntea Hänet täydellisesti, nähdä Hänet sellaisena kuin Hän on, muuttua Hänen kaltaisikseen. Taivasten Valtakunta on rakkauden valtakunta.

Olemmehan samalla tiellä?


LIITE 2: JUMALAN OLEMUS

Seuraava analogia auttaa ymmärtämään Jumalan ja ihmisen välistä yhteyttä. Vertauksesta ei tietenkään täydellisesti voi selvitä Jumalan perimmäinen ja tavoittamaton olemus, mutta toimintaperiaate ihmiseen nähden käy kyllä ilmi, ja siinä mielessä malli on pätevä. Pyhyyden ohella Jumalan keskeinen ominaisuus on rakkaus, mikä on tärkeää tässä yhteydessä huomioida. Myös Jumalan kolmiyhteys havainnollistuu kuvassa yksinkertaisella tavalla.

Jumalan olemus:

  • Isä: sähkövirta
  • Poika: lamppu
  • Pyhä Henki: valo
Kuva: Analogia: Jumalan olemus

Kuvan analogian mukaan Jumalan rakkaus on energiaa, joka ilmenee eri olomuodoissa:

  • SÄHKÖVIRTA
    on energian perusmuoto, kuten Isä on elämän ja jumaluuden näkymätön ja salattu alkulähde.
  • LAMPPU
    on laite, jonka kautta sähkö muuttuu valoksi ja lämmöksi, kuten Poika on rakastava, näkyvä hahmo, jonka kautta Isän rakkaus säteilee ja jonka lähellä on lämmintä ja hyvä olla.
  • VALO
    on lampusta loistavaa kirkkautta, kuten Pyhä Henki on Jeesuksesta loistava Isän kirkkauden säteily, Jumalan läsnäolo täällä, rakkauden puhdas ilmapiiri, tietämme valaiseva ja meitä johdattava Jumalan välitön vaikutus. (Mehän emme nyt Jeesusta näe, emme myöskään Isää, mutta Jumalan valkeus on keskuudessamme Henkenä, puhtaana ja pyhänä rakkauden Henkenä.)

Pääidea ei ole siinä, että selvitämme täydellisesti Jumalan olemuksen, vaan siinä, että myös ME voimme olla Raamatun opetuksien mukaisesti Jeesuksen tavoin lamppuja, joiden kautta Jumalan rakkaus loistaa maailmassa!

Rakkaus vaikuttaa meissä ja meidän kauttamme: lampuissa (meissä) kulkeva sähkövirta muuttuu valoksi ja lämmöksi, jotka säteilevät ympärillemme. Valo syrjäyttää pimeyden, pahuus väistyy, rakkaus voittaa!

Lapset, rakastakaa toisianne.


LIITE 3: HENGELLISET KÄSITTEET

Seuraavassa pintapuolinen katsaus hengelliseen termistöön:

Iesus Naxarenus Rex Iudaeorum
Kuva: Hengelliset käsitteet

SOVITUKSESSA on kyse yhteyssuhteesta: RISTI saa aikaan sovinnon Jumalan ja ihmisten välillä.

  • Uskova on sovinnossa Jumalan kanssa, koska Kristus on sovinnossa Jumalan kanssa.

LUNASTUKSESSA on kyse omistussuhteesta: RISTI vapauttaa paholaisen orjat Jumalan lapseuteen.

  • Uskova on vapaa, koska Kristus on vapaa.

VANHURSKAUTUKSESSA on kyse oikeussuhteesta: RISTI saa aikaan juridisen aseman muutoksen.

  • Uskova on syytön, koska Kristus on syytön.

PYHITYKSESSÄ on kyse palvelussuhteesta: RISTI antaa itsessään epäpuhtaalle ihmiselle mahdollisuuden elää pyhän Jumalan yhteydessä.

  • Uskova on puhdas, koska Kristus on puhdas.

Pelastuksemme hintana on hyvitys, Jumalan oma rakkauden teko: Jeesuksen kuolema ristillä, Hänen uhriverensä - meidän tähtemme maahan vuodatettu. RISTILLÄ Jeesus suoritti lepytyksen ja poisti vihollisuutemme, orjuutemme, syyllisyytemme ja saastaisuutemme; siellä meidän syntimme huuhtoutuivat Hänen vereensä ja haihtuivat kadoten tuohon Hänen äärettömän rakkautensa osoitukseen.

"Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa,
kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta."

(Joh 15:13)

Kaaviokuva!


(Risti 1k)www.james.pp.fi(Risti 1k)


Laskuri

SG-TUTKIELMAA SAA MUUTTAMATTOMANA VAPAASTI KOPIOIDA JA LEVITTÄÄ

© James Hirvisaari, Aarno Niemi